JiiHoo kirjoitti:
Mr Castwell oli uhrannut suurimman osan elämästään kalastukselle kaikissa maailman vesissä. Eräänä päivänä hän jätti maallisen elämän ja tultuaan taivaan portille ojensi ojensi käyntikorttinsa jossa luki "fly-fisher club of London". Pietari otti kortin vastaan hieman epäröiden, mutta päästi kuitenkin mr Castwellin sisään sekä toimitti hänelle täydelliset perhokalastusvälineet, antoi enkelin seuraksi ja sijoitti hänet ihastuttavalle virralle.
Jo ensimmäisellä heitolla iski mr Castwellin perhoon kala ja hän nosti kuiville kiloisen taimenen. Samoin tapahtui toisella heitolla, ja kun hän aikoi siirtyä eteenpäin, huomasi hän kalan tuikkivan aivan samassa paikassa, mistä hän ne kaksi oli jo saanut. Hän heitti ja kolmas taimen oli kiinni, kiloinen sekin.
Niin jatkui sitten seuraavan tunnin ajan. Joka heitolla tarttui sama kiloinen taimen. Eipä ole ihmettelemistä mr Castwell alkoi lopulta kyllästyä leikkiin ja kysyi siksi enkeliltä eikö tämä jo pian loppuisi.
-No sir, sanoi enkeli
-Mutta kai iltapäivällä tulee kuollut hetki, penäsi mr Castwell
-No, sanoi enkeli
-Hyvä, sanoi mr Castwell, olen nyt ottanut ehkä kolmisenkymmentä, joten aion levätä hetken.
-Anteeksi sir, sanoi enkeli, mutta hänen korkeutensa ei pitäisi siitä.
-Enkö saisi lopettaa edes yöksi, kyseli mr Castwell
-Täällä ei ole yötä, vastasi enkeli hänelle.
-Tarkoitatteko sitten että minun täytyy vetää näitä kirottuja kilotaimenia ikuisesti?
Enkeli nyökkäsi.
-Helvetti, sanoi mr Castwell.
Yes sir, vastasi enkeli.
( G.E.M.Skues)
