Perhokalastajat.netissä järjestetään huutokauppa Virtavesien hoitoyhdistys ry:n tukemiseksi. Perhokalastajat.net toivoo, että sivuston käyttäjät osallistuvat aktiivisesti huutokauppaan sekä tuotteita ilmoittamalla, että huutamalla niitä.
Virtavesien hoitoyhdistys ry eli VirhoVirtavesien hoitoyhdistys ry eli Virho tavoittelee virtavesien tilan ja kalakantojen kohentamista niin lähelle luonnontilaa kuin mahdollista. Toimenpiteinä ovat koskien, purojen ja vastaavien kunnostaminen mm. soraistamalla (kutupaikat), kiveämällä (suojapaikat) ja kalateitä rakentamalla (vaellusmahdollisuuksien palautus).
Lisäksi Virho on mukana alaa koskevissa työryhmissä, harrastaa valistustyötä esim. tiedottamalla ja tekee jalokalojen kotiutusistutuksia uusiin vesistöihin. Kestävän kalastuksen periaatteen toteuttaminen ja sen mukaisen mallikalapaikan (Hunsalanjoen kosket) hoito ovat myös Virhon työlistalla.
Virhon toiminta perustuu jäsenten vapaaehtoistyöhön. Varat kunnostuksiin saadaan viranomaisilta ja lahjoituksina.
Lisätietoja:
http://www.virtavesi.com/Huutokaupan säännöt- Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua huutokauppaan.
- Kaikki huutokaupasta saadut rahat lahjoitetaan kokonaisuudessaan Virtavesien hoitoyhdistys ry:lle.
- "Huutokauppa Virhon tukemiseksi" -palstalle ei saa kirjoittaa muuta kuin huutokauppaan liittyviä viestejä, katso ohjeet alta.
Ohjeita myyjälle1. Myydessäsi tuotteen "Huutokauppa Virhon tukemiseksi" palstalla sitoudut lahjoittamaan tuotteen myynnistä saamasi rahat kokonaisuudessaan Virtavesien hoitoyhdistys ry:lle
2.
Huutokauppa päättyy TI 1.1.2013 klo 21.00.00 (huutojen tultava ennen tuota). ja huutokohteet sulkeutuvat silloin, kohdetta ei voi sulkea sitä ennen.
3. Ennen huutokaupan päättymistä viimeisen suurimman huudon kohteelle kirjoittanut voittaa. Myyjän ilmoittama lähtöhinta pitää ylittyä tai olla sama.
4. Ilmoituksen tulee olla muotoa:
Aihe: "H: Tuotteen nimi"
Viesti: "Tuotteen kuvaus, mahdollinen kuva ja lähtöhinta + yhteystiedot"
Voit laittaa tuotteelle siis lähtöhinnan, ilmoita se selkeästi ilmoituksen yhteydessä. Lähtöhintaa ei saa muuttaa sen jälkeen kun ilmoitukseen on tullut yksikin huuto.
5. Huutokaupan jälkeen myyjä ja ostaja sopivat tuotteen toimituksesta ja maksamisesta.
6. Kun olet saanut rahat tilillesi, siirrä ne kokonaisuudessaan Virhon tilille.
Tilinumero: 400610-481493
Viesti: "Perhokalastajat.net huutokauppa". Ohjeita ostajalle1. Jokainen huuto on sitova, sitoudut siis ostamaan tuotteen myyjältä kun kirjoitat summan jonkin tuotteen kohdalle.
2. Kun haluat huutaa tuotteen niin kirjoita vastaus tuotteen viestiin, kirjoita viestiin ainoastaan summa minkä tarjoat eli esim. 50€.
Minimihuuto ja korotus 1 €, ei senttejä3. Kun huutokauppa päättyy ja olet voittanut huudon niin ota myyjään yhteyttä ja sopikaa tuotteen toimituksesta ja maksusta.