Syksyn suuri taimenretki Tanskaan Kalundborgin vesille on jälleen takana. Kalastelimme 14.-17.10. tuttuja Asnaesin-rantoja neljän miehen voimin. Koko reissun ajan piti pysytellä länsirannoilla, koska tuuli puhalsi koillisesta neljä päivää 8-15 m/s. Alueen parhaat pohjoisrannat jäivät jälleen kerran kalastamatta tuulen ja älyttömien aaltojen takia.
Ensimmäisenä kalastuspäivänä astelimme parkkipaikalta 4 km Asnaesin niemen etelänpuoleiseen kärkeen ja päätimme kävellä kalojen luo. Kuuden tunnin kalastamisen ja noin 4 kilometrin rantatarvonnan jälkeen paikka löytyi ja reissun ensikertalainen veti rannalle elämänsä ensimmäisen suoraan merestä perholla pyydetyn meritaimenen. Ei tarvinnut isäntää pyytää hymyilemään noin kilon painoiselle kalalle. Itse karkuutin rantavedestä hullusti hyppineen 50-senttisen.
Seuraavana päivänä sävelet olivat selvät: samaan paikkaan. En ehtinyt vetää edes lumppia kelalta kun ensimmäiset kalat näyttäytyivät pinnassa. Epäonnistunut heitto ja #8 Pattegrisen putosi muutaman metrin päähän. Samassa vesi heräsi eloon perhon alla ja hyvänkokoinen taimen tavoitteli pyytöä. Eipä pysynyt. Pari heittoa myöhemmin rannalle nousi 43-senttinen, sitten hiljeni. Kalat pintoivat kuitenkin koko ajan ja kaverit vetelivät alamittoja. Vaihdoin #12 nymfiin ja jo alkoi tapahtua. Pikkuperhoon haksahti 50 ja 56-senttiset peilikirkkaat kalat. Pari tuntia myöhemmin meri palkitsi vielä 2,7-kiloisella kirjolohella. Mahtava päivä.
Kolmannen kalapäivän pilasi rankka sade ja jäätävä tuuli. Ylös koko porukalle kolme alamittaa, sitten läksimme konjakin juontiin. Viimeisenä kalapäivänä paistoi jälleen aurinko. Ottipaikka oli nyt hiljentynyt, mutta antoi kuitenkin yhden 44-senttisen. Kaveri koukutti hieman kauempaa hienon 72-senttisen ja 3,3-kiloinen mahtikalan. Yhteensä saimme 22 taimenta ja 2 kirjolohta. Iso osa kaloista oli alamittaisia, niin kuin Tanskassa aina, mutta nyt joukkoon mahtui myös oikea isomus. Mahtava reissu, jälleen kerran!
