Osui käsiini Juha Pusan Oivalliset Ottiperhot vuodelta 1995. Antoisa opus, paljon hienoja sidoksia ja kalastuksellisia vinkkejä. Itselleni tärkeimpänä kehitysalueena sisäistin kirjassa painotetun uittotekniikan merkityksen.
Mielenkiintoista oli havaita, miten vajaassa parissa kymmenessä vuodessa sidontaopit ovat muuttuneet.
Olisiko sitten sen ajan materiaaleista johtuvaa se, että tuon ajan mestarit resepteissään useinkin esim. leikkaamalla tasasivat sekä runko- että kaulushäkilöitä.
En varmaksi muista, miten esim. Simo Lumme itse käsitteli Nalle -häkilöitään, mutta minulla on mielikuva, että hän saattoi jostakin ilmavirtauksellista syistä leikata häkilää yläpuolelta, siipien välistä. Mutta hänen aikalaistensa nimisitojien olen nähnyt tasaavan Nalle Puh`in häkilää jopa alapuolelta.
Itse olen asiaa monesti miettynyt ja kokeillutkin, enkä ole nähnyt ainakaan kelluvuuden kannalta mitään haittaa, vaikka pinturihäkilän alapuolelta tasaa. Eihän tähän sinänsä tarvetta ole, jos käytettävissä on laadukasta jäykkäsiikasista ja oikean mittaista häkilähöyhentä. Toisaalta jossakin kirjan resepteissä tasaaminen perustellaan perhon uintiasennon vakauttamisella.
Voisiko tosiaan olla niin, että geneettinen häkiläjalostus on näinkin nopeasti, 20 vuodessa muuttanut tilanteen?

Samanlaiset muistikuvat ja ajatukset ovat itselläni. Simo Lummen ja Juha Pusan Perhonsidonta kirja kehoittaa Nalle Puh resptissään "harventamaan häkilää siipien välistä, ettei ilmanvastus tule kohtuuttomaksi". Samoin tuon runkohäkilän tasaamisen alapuolelta, kellunta-asennon varmistamiseksi, muistelen lukeneeni jostakin.

Molempia kikkoja olen Nalle Puhissa kokeillut, enkä ainakaan #10 pienemillä koukuilla huomannut häkilän harventamisesta hyötyä olevan. En myöskään runkohäkilän tasaamisesta alapuolelta, samoilla koukuilla, uintiasennon varmistamiseksi huomannut suurtakaan eroa leikaamattomaan häkilään verrattuna.

En nyt todellakaan väitä että wanhat mestarit olisivat väärässä, vaan olen zagin kanssa samaa mieltä, että nykyisin saatavilla olevat geneettisesti jalostetut pintaperhohäkilät eivät moista kikkailua tarvitse. Enhän tosin tiedä, mutta luulen, että tuo häkilöiden leikkely on siltä ajalta, kun häkiläksi ei ollut muuta saatavana, kuin sitä tunkiolla kasvanutta luomukukkoa. Rumaksi tuo leikkely ainakin omasta mielestäni Nallet teki.

_________________
Kun käsittelen jakoavainta tai ruuvimeisseliä ovat jäljet yleensä kalliisti korjattavissa.

On varmasti ihan eriluokkaa noi häkilät tänä päivänä kun ne oli 60-70 luvulla, kun Lumme puhinsa kehitti. Whitingin sivujen historia väittää, että 60-luvulla hyvälaatuisten pintaperhohäkilöiden saaminen oli todella vaikeaa, mutta ehkä jotkut jotka on silloin jo sitoneet voivat kertoa? Ainakin Pompero on tainnut tuolloin jo sitoa perhoja, oliko saatavilla edes ns. pintaperhohäkilöitä Suomesta vai oliko ne noita perus intialaislaatuisia?

Samaa itsekin naureskelin tuossa pari viikkoa sitten, kun selailin hyllyssä 80 -luvun lopulta olevaa Suomen kalastavimmat perhot -kansiota putkiperhojen kohdalta. Vieläkö kukaan sitoo sellaisia putkiperhoja? Saatikka kalastaa niillä?

_________________
Pompero's Fishing Club

Jep, ei varmaan kovin moni, muttei se tarkoita ettei niillä kalaa voisi tulla Tosta kansiostahan puuttuu kokonaan myös kuulapäiset perhot eli perhojen painotus on myös yks seikka mikä on muuttunut aikalailla noista ajoista. Kyllä muuten tuli aikanaan kovasti tota kansiota selailtua, niin kovasti etti kannetkin on lähteneet irti. Erittäin hauskoja omia perhoreseptejä löytyy myös kansion muistiinpanoosioista, 91-92 vuosilta

Ihan mielenkiinnosta kysyn että millasia ne sen ajan perhot sitten oli? Ei ees kirjastossa oo niin vanhoja opuksia..

_________________
-Janne

Toivo Mäkinen, Perhokalastajan perustieto -kirjassaan (1982) opettaa leikkaamaan häkilähöyhenen siikaset oikean mittaisiksi (kidan pituisiksi) jo ennen sitomista. "Materiaaleina käytetään yleisesti lintujen pitkänomaisia ja kapeita kaula- ja satulahöyheniä, jotka - ollakseen pintaperhoja varten kunnollisia - on otettava vähintään 2-vuotiaan kukon nahasta..." Kirjassa Mäkinen pahoittelee kunnollisen, ulkomaisen materiaalin saannin tyrehtymistä ja panostaa kotimaisen linnustomme lisääntyvään käyttöön. Samoin 'karvaperhot ja karvasiipiperhot" yleistyivät Suomessa 60 -70 luvuilla materiaalien helpon saatavuuden takia (kissan karvat, kani, kettu, lehmä).

edit: Mainuttu kirja julkaistu 1982, tuolloin Mäkinen sitonut perhoja jo noin kolme vuosikymmentä (omien sanojensa mukaan). Ihan perus perhoja ja toudella upea kirja Historiikin siivet havisevat...

_________________
- Jyri A.-
Nihil est in homine quod non prius in amoeba erat.

Asiaa sivuten: Kiitos näiden geneettisten ja muiden kotkotusten, meillä ei tahdo olla enää nykyään kunnollista tavaraa tarjolla mihinkään muihin kuin pintaperhoihin Koettakaas ettiä sopivaa matskua Rangeley-tyylisiin streamereihin

_________________
- Älä koskaan luota mieheen jolla on vain yksi kirja -

Juu ja isompiin pintureihin kuten esim. pompero ei myöskään tahdo löytyä häkilää kun likimain kaikki satulat ovat noita &%#keleen microsatuloita hyttysperhoihin.

_________________
Skitt fiske!!

Totta, been there done that too

_________________
- Älä koskaan luota mieheen jolla on vain yksi kirja -

60-luvusta en tiedä, mutta 80- ja 90- luvulla oli paljon käyttökelpoista satulaa kymppikoon ja sitäsuurempien pintureiden sidontaan. Itse en tee mitään näillä nyky microbarb yms. satuloilla.

Kyllä niitä hyviä niskoja löytys kun jaksaa vaan munanettiä seurailla siellä on monesti +5 vuotiaita kukkoja myynnissä/annetaan. Sietä vaan ja niskat nurin ja eikun nylkemään. Omistajalle ei tieteskään kannata kertoa että on menossa bompero häkiläksi tuntuvat olevan kovin herkkää sakkia noin kanojen kasvattajat

_________________
Rumat ne vaatteilla koreilee ja osaamattomat brändi vehkeillään!

Yksi ei ole kuitenkaan muuttunut; Red Tag on edelleen ottipeli.
Edellä mainitussa kirjassa on mielenkiintoinen risteytys, jollaista ei ainakaan minun silmiini ole sattunut.
Marko Närväsen March Brown - Red Tag on kirjan mukaan kahden maailman tunnetuimman uppoperhon risteytys. Aika näyttää kelpaako harjuksille yhtä hyvin kuin kirjailijan mukaan parikymmentä vuotta sitten.

Erittäin hyvän näköinen risteytys, pitää omaankin rasiaan kopioida.

Yllättävääkin kautta vaikuttavat muodit sitojan arkeen. On tullut käytettyä Whiting`s niskojeni pikkupintureihin sopivat höyhenet lähes loppuun. Nyt pitäisi saada #14 ja pienempiin pinturisidoksiin laadukkaita häkilähöyheniä. Tällä kertaa määrämittaisia kukon satulahöyheniä, koska niskoissa on edelleen jäljellä materiaalia isompiin sidoksiin. Toisaalta olen antanut itselleni kertoa, että satulahöyhenet ovat ominaisuuksiensa puolesta pintureihin parempiakin, koska niiden siikaset ovat niskahöyheniä jäykempiä, ainakin Whiting`s tuotteissa.
Mutta mutta, eipä tahdo löytyäkään! Ovat menneet satulahöyhenet Amerikan missien hiuskoristeiksi.
Ainoa lohtu on, että eipä kestäne tuokaan muotitrendi loputtomiin, ja sitten taas tuohon tarpeeseen, otaksuttavasti, lisätty tuotantokapasiteetti purkautunee takaisin sidontamarkkinoille. Toivottavasti.