Tuli tuolla eräällä toisella palstalla tällainen topic vähän aikaa sitten, joten otetaan tännekin.

Itsellä on kaksi mieleen jäänyttä karkuutusta. Toiseksi mieleenpainunein on:
Lohijoella uitan chartreuse-valkoista tööttiä ja yhtäkkiä sitä viedään. Kala vie poikittain alavirtaan aivan vastarannan tuntumaan. Siimaa meni ulos ehkä 40m ja sitten se kääntyi ylöspäin ja veti ehkä toiset 40m metriä. En ehtinyt ihmetykseltäni edes jarrua kiristämään ennen kuin oli irti. Kelasin siimat sisään ja koukun solmu oli luistanut auki. Eli omaa syytä - tämän jälkeen olen aina kiristänyt solmut varmasti kunnolla. Nopein lohi mitä olen koskaan pidellyt. Ehkä myös suurin, en nähnyt kalaa. Sellainen arviolta 17-18kg kala, jonka menetin myöhemmin oli paljon hillitympi, mutta yksilöitähän nuo ovat.

Parhaiten mieleen (kummittelemaan) jäänyt on tapahtuma Costa Ricassa. Päivän toinen kala nousi teasereihin, kapu veti teaserin ensin lähemmäs, koneen vapaalle, teaserin pois kalan ulottuvilta ja minä heitin. Aivan liian kauas kalasta omasta mielestäni. Popperi ensimmäisellä vedolla pinnan alle ja silmänräpäyksessä kala kuitenkin syöksyi perhon kimppuun ja otti sen veden alla. Kala jatkoi liukua kohti venettä ja annoin siiman liukua sormissa. Näin sen jo melko syvällä veneen perässä kääntyvän alas, poispäin itsestäni ja repäisin pari kertaa siimasta kunnolla. Kala kiihdytti ja siimaa meni ehkä metrin verran vauhdilla kelalta ja sitten seis. Luulin kalan irronneen. Kelasin siimat sisään ja 167lb 1,2mm purutapsi oli mennyt poikki alle max. parin sentin päästä perhosta ja siinä oli jotain tummaa möhnää. Kapteeni arvioi, että oli osunut pahaan kohtaan kalan suun saksissa. Huono tuuri ja ehkä liiankin hyvä tartutus. No, toisaalta ehkä tuon kalan kanssa ei olisi saaminen toteutunut muutenkaan vaikka oli pitkä purutapsi ja heikoin kohta systeemissä 50lb tapsin tyvi. Olisi se kuitenkin ollut mukava hieman pidempään tuollaista, kapteenin arvion mukaan noin 400lb sinimarliinia, väsytellä. Sattoi olla musta marliinikin periaatteessa, mutta todennäköisyys varsin pieni. No, yksi purkkari tuli kuitenkin lohdutukseksi.

_________________
Oh my God, they're going apeshit! They're going apeshit!
- "Peter Pan"

Kolme mieleenpainuvaa kokemusta jäänyt ehkä päällimmäisenä mieleen.

1. Oli yön pimeimpiä hetkiä Varzinan upper twinpoolilla haineväkiven kohdalla. Istuin penkalla hyvän kaverini mr. J.N:n kanssa ja katseltiin josko näkyisi hyviä pintakäyntejä.
Valtava tumma selkä nousi head and tail tyyliilä haineväkiven takana ja pulssi alkoi nousta, arviomme taimenen ISOKSI joten ei muuta kuin caddistä peliin. Menin heittään #10 caddiksen kalalle, pitää heittää aika kauas. Kala ottaa ensimmäisellä heitolla varovaisesti imaisten, JESS kiinni on, ei muuta kuin painetta tanelle ja naatiskelua. Sanoin kaverille että on kyllä ison oloinen vaikkei oltu vielä nähty kalaa. Olisiko noin pari min. myöhemmin kun alkoi tapahtuun ja kala korkealle ilmaan, V###U, kauhee laxi, sellainen arviolta 11-13 kg lohiha siellä meuhtoi. No siinähän sit väännettiin jonkin aikaa, mutta pataan tuli

2.Oli iltapäivä Lower Kennedy Riverillä, Canadassa ja meneillään yksi upeimmista kalastuspäivistäni. Oltiin paalutettu kaverin kanssa kyseisellä Seapoolilla jo aika läjä komeita 10-18kg vastanousseita Kingejä kunnes junttasi oikein urakalla
Aluksi ei mitään hirmu erikoista tapahtunut, ainoastaan painavaa tasaista vetoa. Myöhemmin näimme kalan ja oli sit ISO, arviomme että vähintään 25kg pakostikkin. Lohna lähti tasaisesti kiihtyvällä tahdilla ylävirtaan, poolin yläpäähän laskee kohtuu kova koski, joten ajatteli ettei mitään hätää, kyllähän se siihen pysähtyy, Just joo, in my dreams .
Fisu pisti lisää tehoja myllyyn ja huiteli koko sa#####n kosken ylös niin että Abeli vaan kärys, ei vaan pysähtynyt.
Muistan kuinka kaverini sanoi että toivottavasti nyt ei ainakaan kierrä tuota ylhäällä olevaa riuttaa ja palaa toista puolta takas. No arvakkaa vaan tekikö just niin, ja taas tuli PATAAN

3. Ei varsinaine pudotus kun ei ollut edes kiinni, mutta mieleenpainuva tapaus.
Oltiin futiskentän kokoisella matalalla flätillä Jardines de la Reinan luoteiskulmassa Cuubassa. Flätti oli täynnä Bonareita, mutta niitä jahtaamassa oli patalijoona haita, Lemoneita seka reefsharkkeja jotka näemmä tulevat syömään joskus todella mataliin vesiin. Kauempana näkyi aivan jäätävä monesteri, sanotaanko min 2,5m pitkä mörkö. Sanoin oppaalle että sauvo nyt perkele äkkiä tuonne johon opas vain että meinaatko niinkuin tulle heittää? Mikähän sitä vaivas, no totta Vi####a
Päästiin heittohollille ja heitin kyseiselle monsterille titaaniperukkeella varustetun popperin, heitto meni "vähän" sivuun eli n. 1,5m ja osui suoraan haita selkäevään, JUMALAUTA, kaveri veti pienet ceepeet, pyörähti täysi ympäri ja ties mitä kaikkeee siinä tapahtui mutta olihan melkoinen härdelli. Hieman tuntui vetoa siimassa joten ehkä perho vähän raapaisi evää mutta ei jäänyt onneksi kiinni (olis se ehkä saanutkin edes hetkeks jäädä ) Naurettiin mr. piippalakin kanssa vedet silmissä tapahtunutta vielä pitkään ja tuota tapahtumaa sanotaan edelleenkin "the tuikiksi"
Sit päätettiin lähteä kahlaileen sinne ja kalastaan lisää, hieman ympäristöä kumminkin tutkaillen.

El`Hau

Muistiinpainuvin karkuutukseni Nro #1 tapahtui joskus 15 vuotta sitten Ruåtsin Lapissa, nimeltämainitsemattomalla joella. Pusikkoinen noin 5-10m leveä koski laski suvantoon, ja kosken alapäässä oli iso kivi, tuolla vedellä juuri ja juuri pinnan yllä.

Heittelin tapani mukaan #6 Muddler Minnowia, sivutapsissa #12 Red Tag. Tulin koskea alas kammaten virtaa viistosti alavirtaan suunnatulla heitoilla. Käytännossä pyydöt kalastivat koko joen leveydeltä. Perhon tullessa kiven kohdille, iski kookas taimen kiinni. Kala tempaisi saman tien suvantoon, ja venyttelin sitä jonkin aikaa suhteellisen rauhallisesti. Sitten kala tuli ylemmäs kiven yläpuolelle, ja kaivautui jonnekin pohjaan. Havaitsin kauhukseni, että tuntuma kalaan katosi, ja joku osa viritystäni oli pohjassa kiinni. Ei auttanut muu kuin vetää tappovetoa, ja kas kummaa, pyytö irtosi pohjasta, ja tuntuma kalaan palasi.

Tässä vaiheessa olivat kaverinikin saapuneet paikalle, ja Jussi kuvasi tapahtumaa videolle. Ralf otti haavimiehen roolin, ja solahti jokeen alapuolelleni, noin 5 m kiven yllä. Kala alkoi väsyä, ja päätin yrittää kammeta sen kiven alle akanvirtaan, josta Ralf saisi sen ehkä haavittua. Sainkin kalan tulemaan pintaan, ja se lepäsi kiven huopeessa. Taimen oli noin 3 kilon luokkaa, ja Ralf kuittasi jotain kalan koosta ja siitä, että se olisi porukkamme ennätystaimen. Tähän Jussi totesi kameran takaa, että "ei se ole vielä ylhäällä...". Ralf kahlasi kiven kohdalle, ja kahluusaappaissa riitti juuri ja juuri vara ilman hörppäystä. Kala havaitsi haavitsijan, ja viimeisillä voimillaan potkaisi itsensä virtaan kiven huopeesta. Vapaa pitelevä aasi oli lukinnut siiman kädellään, eikä antanut kalalle tuumaakaan löysää. Lopputuloksena Muddler irroitti kuolettavan otteensa kalan suusta. Videolle tallentui voimakkaalla äänellä lausuttu VI**U, jonka jälkeen kahlasin tyhjän olon sumentamana rantaan, ja tempaisin tölkillisen Lapin Kultaa.

Jälkeenpäin totesin sivutapsissa olevan perhon kantavan kohtuullista määrää sellaista tummanvihreää vesikasvia, joka liehuu joen pohjassa. Kala oli onnistunut sotkeman perhon tähän sammaleeseen, ja todennäköisesti tässä vaiheessa jo rimpuili voimakkaasti Muddleria vastaan. Lopullinen naula arkkuun oli sitten tuo monen kalastajan perisynti, eli siinä vaiheessa kun luulee kalan olevan ns. varma tapaus, ei enää anna löysää siimaa, kun kala haluaa ottaa vielä encoreen. Lopputuloshan siinä on yleensä taattu, kalan onneksi.

Edelleen samalla joella kalastaessani joka vuosi tuossa karkuutuspaikassa palaavat nämä tapahtumat mieleeni. Video ei myöskään auta unohtamaan tapausta. Erityisesti asian tekee hattumaiseksi se, että tiedän tasan tarkkaan karkuutuksen olevan oman mokani syytä...

_________________
Disclaimer -Opinions above merely reflect writers restricted ability to observe reality
The only Spey man in the village

Niitä on ollu niin monta että ei osaa päättää . No ehkä nää kaks on ne mieleenpainuvimmat.

1) Ongittiin kaverin kanssa Vedder-kanaalia kun isoo, siis oikeesti isoo ja kirkasta kingiä puski jokeen. Yks näistä monstereista jäi ikimuistoisesti mieleen koska aina kun se veti semmosen 30-40m syöksyn niin koko joki alko lainehtiin... Siinä sitä sitten väännettiin ja väännettiin niin, että rapa roisku . No, loppujen lopuks tapsi jäi johonkin rytöön kiinni ja poikkihan se meni. Hivenen kyllä harmitti koska siinä olis varmasti ollu isoin lohikala mitä ikinään olisin tullu saamaan. Oli aika päivä jollon buranaa ja kalustoo kulu.

2) 2009 Teno ja ehkä parasta lohestusta tähän mennessä - tapahtumia piisas ihan pimeesti ja kerrankin lohestus oli kivaa . No, yks aamu taas red buttia vietiin ja kala oli arviolta 6-7kg painonen. Tää fisu ei jättäny mitään arvailun varaan vaan se hyppi, syöksyili ja riehu niin perkeleesti. Ei jääny vapamiehelle paljoo sanaa kuin vaan kattella ja toivoo että kala rauhoittuu... No, ei se rauhoittunu vaan palautti NK-62:sen solmussa takaisin... Tälle ei voinu kuin nauraa - toi kala oli ansainnnu vapautensa.

_________________
"one can never have too many fly rods"
- Chico Fernandez -

Mieleenpainunein karkuutus tähän mennessä on hieman vauraamman kokoinen harjus jossain Enontekiön yläpuolen pikkujoella. Juuri mitään ei oltu saatu, kaverit kalasti perholitkalla ja minä itsepäisesti Sagellani Pienen kosken niskalta nappasi kala kiinni GRHE:in, väläytti muutaman hyvän vedon verran paksua, hopeaista kylkeään ja karkasi. Jotenkin tuo on vain jäänyt mieleeni, en osaa sanoa miksi Enkkaharjus se olisi ollut, ei siinä sen ihmeempää..

_________________
- Älä koskaan luota mieheen jolla on vain yksi kirja -

Eipä ole isoja tullut saatua ja karkuutukset vähissä, mutta toistaiseksi parhaiten on jäänyt mieleen joku vuosi sitten Kellankoskella keskeltä kovaa koskea tapahtunut karkuutus. Tein ekaa laskua ja siiman päässä punttisalakka. Todella jykevä tälli tuli ja kolme erittäin painavaa potkua ja peruke lensi sananmukaisesti lippiksen päälle. Ei ollut sivuperukkeita eikä katkennut solmusta. Se on monesti mietityttänyt, että mitä siellä oli. Jotain painavaa vissiin

_________________
"We salute the rank, not the man!" - Major Winters
http://ismotolonen.blogspot.com/

Mukava aihe, pisti muistin sopukat palaamaan niihin katkeriin hetkiin, N.30 vuoteen niitä mahtuu jokunen niin uistinvavan kuin perhovavan varressa. Viime vuosilta jäänyt mieleen parhaiten vääntö yhden toutaimen kanssa joka ensin tartuttuaan otti etäisyyttä reilu 10 metriä (n.sekunnissa ) pysähtyen virranlaitaan jurottamaan. Vastarannalta annettiin neuvoa että se on kuin lohi että taluta ylös, kyllä se tulee. No tuli se n.metrin topaten paikoilleen lopullisesti, en uskonut että löytyy kala joka ei usko voimaa,. Minä jatkoin peruuttamista mutta kala pysyi paikoillaan, lopulta nojasin kantapäilläni seisten taakseppäin vapa suorana kalaa kohti. Aattelin että kohta löysää jostain, kun perho irtosi ja olin lentää selälleni. Se jätti hämmästelemään tuota voimaa joka tuolla hienolla kalalla on.

Ne isothan ne karkaa
Pari tulee mieleen, reilusti yli kympin kala Simojoelta joka katkoi siimat pohjakivikkoon muutaman minuutin jälkeen. Sekä Jockfallista siitä itärannan kallionnokalta kun ei auttanut muu kuin kokeilla meneekö koskeen vai pysyykö. Ei pysynyt.
Molemmilla kerroilla jäi positiivinen fiilis; sainpas ottamaan...

_________________
Haunted by waters

Ikimuistoisin karkuutus tapahtui vuonna 1999, olimme kalastamassa serkkuni kanssa perhostelemassa lahnaa eräällä pienellä joella. Minulle tärppäsi hirveän kokoinen lahna, joka kiskoi piuhat ulos pohjasiimoja myöten.
Kun kala oli väsähtänyt ja olin saanut siimat takaisin kelalle, se otti hirvittävän spurtin, en ollut ollenkaan varautunut, ja rimpula vapani katkesi. Perho irtosi kalan suupielestä, luettelin kaikki suomen kirosanat kolmesti , serkulla tärppäsi, laiska mutta painava kala, valtava lahna, tietenkin sama kala jonka menetin, painoa lahnalla 4,4kg. Että osasi kyrsiä!

Ja viime kesänä eräällä pienellä ja matalalla purolla katkotin siimani n. 1,5kg taimenelle, joka kietoi siiman upporisuun. Se siitä sitten.

Näitä sattuu, pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

_________________
Metsän poika tahdon olla, sankar' jylhän kuusiston!

Lahna toikin mieleen ehkä hienoimman karkuutukseni. Olin nuorena ystävän kanssa järvellä ongella, kun matoon otti n. 4kg lahna. Ongella leveän lahnan laiturille nostaminen onkin haaste. Kaksin käsin nostaessa vapa katkesi. Ehdin kuitenkin loikata vavan kärjen perään, ja sain siitä otteen, tipahtaen samalla järveen. Sieltä noustessa taisi ote vavan kärjestä irrota, ja lahna kaikkosi.

Olen menettänyt hyvin vähän merkittäviä kaloja. Edes sitä vielä saamatonta 1.5kg harria ei ole todennäköisesti päässyt irti. Toki pari taimenta/rautua on vetänyt siimat pihalle ja katkonut siimat/päässyt irti, mutta ne ovat olleet vähän sellaisia muutaman sekunnin kestäneitä mitävittuatapahtui tilanteita.

Ikimuistoisin karkuutus on kuitenkin tapahtunut harripilkillä. Kaverilla tarttui suurharripaikassa kunnon kala kiinni, mutta ei lähtenyt millään nousemaan putkeen. Siispä puhdistin reiän ja kurkistin, mikä maksaa. Ongelma oli, että kumpikin kalasti systeemillä, jossa oli sivuperukkeessa perho. Tässä tapauksessa perho oli tarttunut harria selkäevästä ja veti sen poikittain aina kun yritti vetää sen avantoon. Ja se kala ei todellakaan tullut siitä poikittain. Aivan älytön kala. Takuulla yli 1.5kg kala, mutta en viitsi edes yrittää arvata paljonko sen reaalikoko oli. Aikamme sitten puljasimme siinä. Nostokoukku oli matkassa, mutta kala oli niin hankalasti, että sitä ei järkevästi olisi saanut vedettyä kiinni ilman hirveää riskiä.

Aikamme puljattuamme päädyimme siihen, että yritän katkaista sivuperukkeen siiman, joka oli pääsiimaa ohuempi. Siinä ei sitten käynyt hyvin, vaan siinä meni sujuvasti kumpikin siima poikki. On jo synkeää menettää oma jättikala, mutta kun tumpeloi kaverin jättikalan, niin fiilikset oli sen illan aika maassa. Jos olis ollut viinaa leirissä, niin olisi saattanut maistua.

Jälkikirjoituksena tuolle tapaukselle kaveri sai myöhemmin päälle 1.5kg harrin. Siinäkin sivutapsi juuttui jotenkin kiinni, mutta totesin vaan kaverille, että katkaise omat siimasi. Sai ylös, mutta lähti suolistamaan kalaa ja tippui jäistä lävitse. Sinne meni puukko ja kala, mutta henki säilyi. Sillä reissulla kyllä vastusti muutenkin. Esimerkiksi samaisella reissulla samainen kaveri unohti ahkion vetovyön kotiin. Homma huomattiin siinä vaiheessa, kun kelkka jätti meidät erämaahan. Paluukyytiä ei luonnollisesti oltu tilattu. Ja olihan siellä paljon muutakin sattumaa.

Kaksi ylitse muiden....

Aamuyö klo 03.10 (tarkka koska vilkaisu kelloon ennen seuraavaa heittoa). Kerpele jäi kiveen kiinni,ei helvetti ei tossa kohtaa ole kiveä,varsinkaan kun kivi liikkuu. Vapa päättäväisesti pystyyn,ei mitää reaktiota muuta kuin että 16 kinttuinen notkahtaa syvempään. Hitaa ja vakaa kiihdytys,ei mikään tilu,lilu vaan vääntöpeli...Ei saatana roppa. Sitten siimaa vietiin siihen malliin että kollmen askeleen aikana oli klumppi+ 50 metriä sawadaa pihalla ja pari merkkiä pohjasiimasta... ja eikun jatkuu. No se oli siinä,sitten. Vittu peruutan pääsee tai kääntyy.. Nytkähdys ja tottelee kuin koira narussa.Piitkä peruutus.. ja koukkua hakemaan.( varmuuden vuoksi,jos ei olekaan mr robson)
Siinä se sitten oli,suurin koskaan Kymissä näkemäni kirkas lohi. Perho nätisti suupielessä.
Kun ei kädet riittäneet ei vaikka mitä teit,koukussa liian lyhyt varsi. Yksin ja hankala paikka..
Voin vaikka vannoa että kalan silmissä välähti ja suora sihti vastarannan verkkoa kohti.. mutta kun ei,siimasssa näkyi selvä siirtymä.... Ja peruutusta,mutta eivät olleet kädet pidentyneet. Parkkipaikalla auto.. surkeana APUVA huutelua.. Sinne menivät... Kolme kertaa kala otti spurtit vastarantaa kohti... Ja irtihän se sitten pääsi. Vilkaisu kelloon.. klo 04.11.
Päivämäärä oli 02.07. Sumuilma,perhona sumupösäys.
Lohtu kala kaverille ,tietenkin , seuraavana aamuna rapiat 15 kg..Auto oli tutun poliisin joka kävi minua etsimässä ( siviilinä ei virkamiehenä) Ja mokoma perkele vielä kehtasi ihmetellä 5 vuotta jälkeenpäin että jotain ääntelyä sieltä rannasta kuului... jotain epäselvää älämölöä,joku juoppoko örisi.

Juhannusaatto ilman lämpö +20,asu t-paita shortsit ja kahluukengät.Isi onkimassa perheelle leivän jatketta.
Laholta ylälaiturilta ,jonka alaosa poikittain kiven päällä alavirrassa.. Kirreputki puna hopea...kyllä lähtee. Tutusta paikasta tukeva otti,onpa virkeän oloinen. Niks,naks.. ja siimat pihalle.+ 20 metriä sawadaa. Ei saatana ei muuten ole kirjo,lohiko ? Ei taitaa olla taimen. Ja saman tien kala ilmaan.. On se on se ..Ei pääse perään ei. Ei kun jarru auki ja Orvis asento eli kädet ylös, liukastelua mudassa lähes puskien läpi..Missä saatananassa se siima luuraa.. Voi hevon perseen... laiturin pätkän alla tietenkin ja ei kun uusi hyppy.. . Vapa,kela veden alle,mitä kädet antavat myöten ja vinssi pyörimään.. Tulee tai karkaa,ei muuten karannut.
Siinä se oli kirkas taimen 7-8 kg. Ei haavia ei koukkua.. ja sitten lähdettiin. Nätisti kiven ja laiturin pätkän välistä..Sen kun uit..Haavi vauhdista mukaan,vapa alas jotta ei lipsahda koukku irti... Pthyiiiiiii sanoi taimen ja sylkäisi perhon suusta. Perhokela on muuten uskomattoman tehokas ja toimiva vinssi ...

Perhokalastuksen alussa toinen kirjolohi joka oli kiinni. Se otti kuulapää zuluun. En ehtinyt kuin hetken heitellä niin otti kiinni ja lujaa! Silloin jännitti melkoisesti. Yritin rauhoitella itseäni, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kala ei kuitenkaan ollut iso, mutta olisi ollut ensimmäinen perho kirjoloheni. Kalan olin saanut jo väsymään, ja se oli jo kyljellään. Haavia aloin laittamaan kalan alle, niin eiköhän kala jotenkin onnistu viimeisillä voimillaan potkaisemaan ja siima poikki.. Muistan vieläkin, kuinka se lähti uimaan pois päin, aivan rauhallisesti.. Ei jäänyt kovin hyvä mieli ei..

Seuraavana päivänä Isä sai yhden kirjolohen. Sitä suolistettaessa mahasta löytyi malluainen tai jokin vastaava. Noh, minähän tohkeissani tietenkin tekemään sen näköistä perhoa. Isä kyllä sanoi, että on aivan malluaisen näköinen, mutta kun nyt miettii niin ei sinne päinkään Kuitenkin menin sitten kalaan, ja laitoin tämän vastasitomani perhon kiinni. Samassa paikassa missä olin menettänyt edellisen, otti kala kiinni. Arviolta sellainen 2kg, ja minähän tietenkin ihan paniikissa, ja onnistuin katkaisemaan siiman 10 sekunnin taistelun jälkeen. Noh, kotiin toista samanlaista sitomaan ja takaisin kalaan, mutta eihän sieltä mitään kuitenkaan tullut..

Tapahtui 5-6 vuotta sitten Livojoella. Sain ongittua pupalla kiven takaa nätin taimenen. Hyvin tuntui ottaneen kiinni ja menohalut alavirtaan oli kovat. Kala kävi pinnassa kerran ja meno hidastui. No pikkuhiljaa vinssasin sitä kotiinpäin. Haavi selästä valmiiksi roikkumaan. Ilmeisesti ruman kalastajan nähdessään ja melkein haavimisetäisyydeltä sai kala idean lähteä alavirtaan niin kovaa, että kaveri tokaisi tilanteen jälkeen Lamiglassin kärjen olleen melkein kahvassa kiinni ja sitten siimat silmille. Kovan manaamisen jälkeen katsoin perhoa. Kaikki oli ok, kala voitti tämän kamppailun mutta silti kalaa tuli väsytettyä useampaan kertaan vielä senkin jälkeen. Shokista selvittyäni kokeilin vielä, josko kala vielä ottaisi, tasan tarkkaan kyllä tietoinen ettei kala kyllä ollut enää lähimaillakaan. Siinä ajatuksissa ollessani elämäni isoin perhosiika kiinni ja tyhmyyksissäni pidin sitä liian tiukilla ja sain kalan pintaan ja sitten sekin meni menojaan. Oli parempi nousta vedestä ja keskittyä eväisiin. Taisin pari harjusta samalla reissulla saada mutta ajatukset olivat kyllä edellisissä tapahtumissa.

_________________
Fear no fish, but fear of getting one!

Onhan noita jäänyt polttelemaan mieltä.

Lohia on mennyt liikaakin, mutta aina niistä jotain oppii. Elävästi jäi mieleen, kun 90-luvun loppupuolella Tornionjoella alkoi lohihysteria ja kaikki sinne sitten, kuka mitäkin heittämään. Piti etsiä sellaisia vähemmän kansoitettuja paikkoja, jotta sai rauhassa perhon veteen ilman, että joku heittää sadan gramman punttia korvan juuressa. Näitä paikkoja pohjoiseen matkalla kolutessa kävi välillä epätoivo takaraivossa... Onko täällä sitä lohta vai kaikkiko ne ottaa vain tunnetuilla ruuhkapaikoilla. Niin vain paistoi se päivä lopulta risukasaankin ja lohi hyväksyi pyynnön. Aikani pidin tuota vaivalla narrattua otusta todella harkällä kädellä, ettei vaan tule liian kireällä vedolla pilattua koko hommaa. Sitten muutaman minuutin päästä alkoi hiipimään epäilys mieleen, että mahtaakohan se kovin iso ollakaan, kun ei tuon enempää anna painetta. Kohtalokkaat sanat kaverille, joka oli asemissa odottamassa rantautusta: "Mä vedän sen pintaan, niin nähdään minkä kokoinen se on." Eikun tiukkaa kelausta ja käsi puolalle ja reipas nosto vavalla. Noin 10 metrin päässä nousee pintaan reilu metri lohen selkää. Sekunnin murto-osassa tajusin, että nyt tuli tehtyä moka. Lyhyellä siimalla pari reipasta potkua ylävirtaan, kela vinkaisee, enkä edes tunne nykäystä kun 0,50 peruke napsahtaa poikki. No harmittiko, varmaan kun vieläkin sen tunteen muistaa.

Toinen mieleenpainuva on sitten aivan toisenlainen ja toisesta syystä. Heitin pintaperhoa kauniina iltapäivänä harjukselle Tenolla joskus 2000-luvun alussa. Paikka oli lähellä lohirannan venepaikkoja. Pieneen klinkkiin tarrasi tenolaisittain melko kookas meritaimen. Väsytin sitä varovasti kahlanneena reisiveteen. Minulla ei ollut haavia käden ulottuvilla, sillä olin unohtanut sen rantaan repun päälle. Peruuttelin kohti matalaa rantaa ja paikalle tuli mies ja kaksi naisimmeistä katsomaan väsytystä. Pyysin ystävällisesti mieheltä, josko hän ojentaisi minulle haavini tai jopa haavitsisi kalan rantamatalasta. Tähän tuli vastaus: "Joo en mää puutu noihin juttuihin ollenkaan". Ei siis edes ojentanut sitä @*#¤:n haavia. Yritin sitten vetää reilun 60 cm:n taimenen rantaan hiekalle #16 klinkin varassa. Irtosihan se, kun kalan köli otti pohjaan. Taimen jäi sätkimään matalaan kyljelleen hetkeksi. Minä heitin vavan käsistä, juoksin muutaman askeleen ja hyppäsin kalan päälle, mutta ne nyt ovat aika nopeita kun saavat vettä allensa. Eli kala meni. Harmitti melkoisesti. Mutisin "kiitokset" katsojille ja talsin 500 metriä eteenpäin juputtamaan itsekseni. Vähän ajan päästä näin, kun avustamasta kieltäytynyt "herrasmies" oli käynyt soinnustautumassa kahluukamppeisiin ja meni kalastamaan juuri samaa paikkaa missä karkuutin kalani. Onneksi oli se 500 metriä väliä. Ymmärrän, jos asiasta mitään tietämätön ei uskalla sekaantua kalan haavimiseen, mutta kun toinen perhokalastaja ei halua edes ojentaa haavia, niin se jäi mieleen. Eikä hyvällä.

_________________
/h/ccn