
| |
|
14.01.2012
Virho kiittää Kalamies.com:ia ja perhokalastajat.net:iä!
Virtavesien hoitoyhdistys on saanut mukavat rahatuet kalamies.com ja perhokalastajat.net-sivustojen "jouluhuutokaupoista". Yhteensä molempien keräyksien lähes seitsemän tonnin summa ei ole maailmanmitassa suuri, mutta Virhon kassassa se merkitsee isoa starttipottia alkavan vuoden toiminnalle. Näillä tonneilla pystytään hankkimaan esimerkiksi kuorma-autolasteittain kutusoraa, poikaskivikoita ja muita vastaavia "hyväntekijöitä" virtavesiin. Rahojen käyttökohteista ei ole pulaa ja ohessa muistutuksena yhdistyksen vuoden 2012 toimintasuunnitelma: http://www.virtavesi.com/?showNews=416
Virho kiittääkin suuresti niin molempia sivustoja kuin kaikkia huutokauppamyyjäisiin osallistuneita. Virhon toiminnastaYhdistyksen 21. toimintavuotena vuonna 2011 järjestettiin kahdeksat kunnostustalkoot yhteistyökumppanien kanssa. 2011 ei avattu uusia kalateitä, mutta säädettiin ja parannettiin jo rakennettuja. Työllisyyshankkeen voimin kunnostettiin puroja ja sivujokien koskia usean samanaikaisen eri kunnostajaryhmän toimesta Vantaanjoen-, Karjaanjoen ja Siuntionjoen vesistöissä. Yhteensä työllisyyshanke operoi noin 20 eri kohteessa ja ansiolistalle mahtuu myös yksi koneellisesti kunnostettu koskialue ja toisen vastaavan aloittaminen. Vuoden kotiutusistutusten saldo oli yhteensä 36 950 kappaletta taimenen ja 79 400 kappaletta lohen silmäpisteasteella olevaa mätijyvää. Yhteensä lohikalojen alkuja istutettiin talkoovoimin 116 350 kappaletta, joka koostui 21,95 litrasta silmäpisteasteella olevaa mätiä. Noin 80 000 lohen mätimunaa välitettiin lisäksi eteenpäin istutettaviksi Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueen vesistöihin. Kunnostusten pohjustamiseksi sekä näiden ja istutusten tulosten seuraamiseksi Virho sähkökoekalastaa entisiä ja tulevia kunnostusalueita. Sähkötyskohteiden lisäksi tutkittiin myös kirjolohen luonnonlisääntymistä Vantaanjoen vesistössä liittyen aiemmin keväällä tehtyihin kutupaikkatutkimuksiin. Yhteydenottaja vesistöjen tilaa suunnittelevilta tahoilta saatiin laajalti ja neuvoja annettiin eri kohteisiin ympäri Suomea. Kotisivun ohella tiedotusvälineissä näyttiin niin sähköisessä, digitaalisessa kuin painetussa mediassa. Suosituimman pään tiedotustoiminnaksi osoittautui Virhon avaama uraa-uurtava "Taimen-TV", joka mahdollisti taimenen kudun seuraamiseen suorana lähetyksenä. Kenttätoiminnan ohella aktiivisia oltiin myös edunvalvonta-asioissa. Lausuntoja ja mielipiteitä jätettiin mm. uhanalaisten luontotyyppien tilan parantamiseksi laaditusta toimintasuunnitelmasta, Kansallisesta kalatiestrategiasta ja EU:n kalatalousrahastosta. Tällaiset lausunnot koskivat yleensä koko Suomea, mutta lisäksi niitä annettiin hulevesi-, kaatopaikka-, golf-kenttä-, maakuntakaava- ja muista vastaavista paikallisista asioista. Lisäksi Virho osallistui esimerkiksi jätevesipäästöistä ja suojelutoimien tehostamisesta, vaelluskalojen uhanalaisuudesta sekä Vantaanjoen mereen vaeltavien taimenten kutuhavainnoista tiedottamiseen. Huutokauppojen merkityksestä toiminnalleKoko toiminnan pyörittäminen edellyttää noin kymmenen hengen ydinporukalta huomattavia uhrauksia. Käytännössä kaikki ylimääräinen varainhankinnasta säästynyt aika onkin suoraan lisää konkreettiseen yhdistyksen "ydintoimintaan". Toiminnan vaativuudesta kertoo osaltaan sekin, että vuonna 2011 Virho myös työllisti yhteensä 19 suomalaista vähintään osa-aikaisesti. Heistä valtaosa oli pitkäaikaistyöttömiä, joiden on muuten haastavaa työllistyä.
|
|
|
|
|
|
|
Copyright © Perhokalastajat.net 2003-2012. Kuvien tai muun sisällön luvaton käyttö kielletty.
Asiaa ylläpidolle, ota yhteyttä. |


















